26.12.2013

Lillin jouluterveiset

Oi jospa kissalla ois Kitkan muikku ainainen
Lilli lähettää jouluterveisiä, ruokapöydän äärestä. 
Ruoka on Lillille sydämen asia ja usein kissa asettuu ruokapöytään, 
kököttää tuolilla ja napittaa kun me syömme. 
Sitä katsetta on vaikea vastustaa.

1.11.2013

Myötätunnon päivä

Courseran sosiaalipsykologian kurssi on ohi ja tenttikin meni läpi. Tentti oli pelkkiä monivalintakysymyksiä, 50 kappaletta. Sain uuden sertifikaatin - hau hau.

Kurssiin liittyi kokeen lisäksi esseellä raportoitavia tehtäviä. Yksi tehtävistä oli nimeltään myötätunnon päivä, "day of compassion". Se tarkoitti, että yhden päivän aikana kaikkeen tekemiseen piti ottaa myötätuntoinen näkökulma. Myötätunto oli tavallista laajemmin käsitetty. Sitä saattoi osoittaa myös luonnolle (esim. välttämällä autoilua) tai eläimille (esim. syömällä kasvisruokaa). Myötätunnon päivä oli hyvä kokemus, vaikka se tuntui ensin oudolta. Parhaat raportit palkittiin, ja niitä on julkaistu täällä. Voittaja oli intialainen.

Myötätunto ja empatia ovat läheisiä käsitteitä. Empatia on kykyä asettua toisen asemaan. Sitä on kahdensorttista: affektiivista eli tunnen sen, mitä toinenkin tuntee, ja kognitiivista eli päättelen miltä tuntuisi, jos olisin toisen asemassa. Empatia on osittain geneettistä, mutta sitä voi kehittää. Myötätuntoon liittyy pyrkimys helpottaa toisen kärsimystä. Tutkimusten mukaan myötätuntoinen käyttäytyminen on hyväksi ihmiselle.

Seuraava video kuului kurssiin, mutta löytyy myös Youtubesta. Se on mukavasti piirtämällä toteutettu ja liittyy empatiaan ja myötätuntoon. Videon lopussa esitellään ajatus "empatian museosta".

12.9.2013

Suostuttelua

Tällä hetkellä puhutaan paljon EU:n uudesta tupakkadirektiivistä, joka tiukentaisi mm. maustettujen savukkeiden kauppaa. Muuan tupakkafirma aloitti lobbauksen lisäämällä tupakka-askeihin ohjelappusia, kuinka vaikeuttaa direktiivin etenemistä. Puhuttiin lähes tupakoitsijoiden ihmisoikeuksista.

Niistä viis, sillä firmoja haittaa oikeasti se, että nyt pyritään kieltämään nuorten suosimia laatuja. Nuorna vitsa väännettävä, ja tupakkateollisuudelle on huono asia, jos uusia asiakkaita ei tule. Courseran sosiaalipsykologian kurssillani tuli esiin, kuinka tupakkamainontaa on kohdennettu ja yhä kohdennetaan alaikäisiin. Esimerkit tuntuvat minusta aika hurjilta, sillä onhan kaikenlainen tupakan mainonta ollut meillä Suomessa kiellettyä jo 35 vuotta.


Vuosina 1988-97 muuan USAlainen tupakkamerkki käytti mainoksissaan piirrettyä kamelihahmoa (yllä vasemmalla). Kohderyhmänä olivat alaikäiset, mitä yhtiö ei halunnut myöntää. Lapset oppivat kuitenkin liittämään hahmon oikeaan tuotemerkkiin, samaan tapaan kuin osasivat yhdistää Mikki Hiiren Disney Channelin logoon. Savukemerkki nosti markkinaosuuttaan alaikäisten keskuudessa 1 %:sta 33 %:iin. Tarina löytyy myös Wikipediasta. Oikeanpuoleinen mainos on itänaapuristamme. Venäläinen opiskelija antoi kurssin keskustelupalstalla linkin artikkeliin, jossa näytetään, millaisia mainoksia ja tupakka-askeja heillä sallitaan. Tässäkin kohteena ovat lapset, erityisesti tytöt.

USAlaiset mainokset olivat aina kirkasvärisiä. Hahmo on korostetun miehekäs. Venäläinen mainos on kovin suloinen. Tupakan nimikin on suudelma! Alareunassa lukee koristeellisesti Курение опасно для вашего здоровья, joka on tuttu varoitus tupakoinnin vaarallisuudesta terveydelle.

11.9.2013

Scrabblea ja sosiaalipsykologiaa

Aloitin Coursera-opiskelun tälle syksylle. Kokeilen kuinka selviän englannin kielellä sosiaalipsykologiasta, jota en ole aiemmin opiskellut. Meneehän se jotenkin, mutta Googlen sanakirjaa on käytettävä ahkerasti. Oi, jos saisinkin opiskella tätä äidinkielelläni, sillä monet teemat ovat kiinnostavia ja osin ennestään tuttuja lehtijutuista tai tv:stä.

Aiheista löytyy helposti kiinnekohtia omaan käyttäytymiseen. Esimerkiksi Scrabblea pelatessa lasken voiton helposti oman etevyyden piikkiin, mutta häviön selitän toivottomilla kirjaimilla. Kyseessä on ns. self-serving bias, taipumus nähdä itsensä suotuisasti. Sosiaalipsykologit siis pitävät sitä harhana, bias. Scrabble-esimerkki löytyi jopa kurssin materiaalista.

Kurssin tehtävät ovat enimmäkseen esseitä, ja käytössä on vertaisarviointi kuten tapana on. Arvioitavia kohtia (per essee) on aika vähän, 5-6, mutta arviointiin kuuluu myös sanallinen palaute tai perustelu; esim. miksi arvioija ei antanut jostain kohdasta täysiä pisteitä. Toivomus oli, että palaute olisi kannustavaa. Esseeni arvioijat olivatkin kovin kannustavia - mahtoivatkohan lukea tarinaani kunnolla. Itse olin laiska arvioija, nopea silmäily ja lyhyet palautteet. Saatoin olla aika tylykin. Tein jo päätöksen olla seuraavalla kerralla kiltimpi. Osaan nyt antaa päätökselleni sosiaalipsykologisen selityksen: kyseessä on ilmiö ryhmän paine ja sen aiheuttama yhdenmukaisuus (conformity).


19.8.2013

Kurr-nau

Lilliä voisi kutsua kesäkissaksi, jos sanalla olisi kissojen kohdalla sama merkitys kuin kesäihmisellä ihmisistä puhuttaessa. Lilli on todella nauttinut tästä lämpimästä kesästä. Se nukkuu yleensä korituolillaan, vihreällä peitolla. Samalla se tarkkailee ympäristöä.

Kun nälkä yllättää, Lilli hyppää ikkunalaudalle ja naukuu päästäkseen sisälle syömään. Ikkunalaudalla se hankaa itseään tiilinurkkaa vasten, katsoo oven avaajaa silmiin - ehkä kurnahtaa tervehdykseksi - laskeutuu sitten pöydän ja tuolin kautta alas ja tassuttelee määrätietoisesti ruokakupille. Lyhyt ruokailuhetki  - ja taas ulos.
Kuumalla ilmalla Lilli saattaa nauttia päiväunensa viinimarjapensaan alla. Tänäänkin oli lämmintä kuten yllä näkyy. Mustavalkoiseksi kissaksi (ven. черно-белая кошка) Lilli on nykyään melko ruskeavoittoinen.
Tämä kuva on tilanteesta, jossa olin laittanut talon hienoimman viltin hetkeksi tuulettumaan tyhjälle tuolille. Lilli rötkötti omalla tuolillaan. Kun käänsin selkäni, oli peitolle ilmaantunut yksi mustavalkoinen kissa lisää. Liljat kukkivat eli kuva on heinäkuulta.

PS. Vanhan perheen väkeä kävi tervehtimässä Lilliä kesällä. Lilli tunnisti vanhan kotiväen, mutta ei, käsitykseni mukaan, jäänyt haikailemaan menneitä.

8.6.2013

Sohvia eläimille

Ulkokalusteiden myyntisesonki on parhaimmillaan. Todelliset ulkokalusteet löytää hän, joka nyt kulkee pitkin syrjäteitä.
Uusi Rovaniemi -lehdessä kerrottiin omavaltaisesta kaatopaikasta Kammintien varressa. Meillä päin vastaava alue on entinen Mäntyvaaran kaatopaikka, joka ei ole ollut kaatopaikkana vuosiin, mutta sinne tuodaan yhä romua. Kun jatkaa kaatopaikalta eteenpäin Vennivaaran tielle, voi tien varrelta bongata sohvia, kirjahyllyjä.  Nämä sohvat on kuvattu yhdellä pyöräilyreissulla - osa jäi kuvaamatta. On niillä soma kettujen ja jänöjen köllötellä.

7.6.2013

Kesä se on kissallakin

Alkukesä on ollut poikkeuksellisen lämmin ja ihana myös täällä pohjoisessa.

Lilli nauttii kesästä. Kuva on E:n ottama, ja toinen löytyy (jonkin aikaa) täältä:
http://lukijat.iltasanomat.fi/uusimmat/117327/
Tänään haettiin pihalle kukkia torilta. Lilli asettui kukkien viereen kuin poseeraamaan.
Ostimme myös kissanmintun, mutta se ei tehnyt kissaan vaikutusta.

18.5.2013

Pusuja ennen ja nyt

Euroviisujen pisteet taisivat kadota tuohon suudelmaan. Rohkea tyttö muutenkin tämä Siegfridsin Krista: jätti luokanopettajan opinnot kesken, vaikka vain yksi tentti puuttuu. Vaikka viisuissa tulikin köniin, niin kyllä Kristan asenteella pärjää. 

14.4.2013

Ihana Googlen kääntäjä

Kielten itseopiskelussa netistä on paljon apua. Ihan mahtava on Googlen kääntäjä. Vaikka sen tekemät käännökset ovat usein "vähän sinne päin", on kääntäjässä paljon muutakin, ja hinta-laatusuhde on erinomainen. Tekstin kuuntelumahdollisuus on loistava. Puhesimulaattorit ovat kehittyneet, ja esimerkiksi venäjänkieliset tekstit lukee miellyttävä naisääni, jota jaksaa kuunnella pitempäänkin.

Googlen kääntämistapa on aika erikoinen, yhtaikaa tyhmä ja nerokas. Se ei perusta käännöksiään kielen sääntöihin, kuten voisi luulla. Käännös on tilastollista, perustuu jo käännettyihin teksteihin kuten webbisivuihin, kirjoihin ja YK:n asiakirjoihin. Niistä kerätään sanoille ja sanayhdistelmille käännösvastineita, joista valitaan todennäköisin vaihtoehto. Niinpä uuden kielen kääntäjän kehittämistyössä ei tarvita kielitieteilijöitä tai edes kyseistä kieltä osaavia ihmisiä, vaikka eivät he haitaksikaan ole. Googlen käännökset paranevat vähitellen, kun käännettyjä tekstejä tulee lisää - kääntäjä oppii. Kun suomen kieli tuli vuonna 2008 mukaan kielivalikoimaan, käännösvarastot taisivat olla vähäiset. Alkuaikoina vanhemmat uutiset kääntyi englanniksi muotoon parents are the news. Kääntäjästä saa sekä huvia että hyötyä.

Alkuvuosina tarjolla oli kieliyhdistelmiä, joissa englanti oli aina toisena kielenä. Nykyään käännöksen voi pyytää suoraan kielestä toiseen. Konsti on, että käännös tehdään tarvittaessa englannin kautta, esim. arabia-suomi-käännös on oikeasti arabia-englanti-suomi. Niin googlemaista, mutta ylimääräinen vaihe lisää virheitä. Monesti kannattaakin katsoa välivaiheen käännös englanniksi.

7.4.2013

Kissanpäiviä

Tässä kehrätään: hrrr-hrrr.

31.3.2013

Vertaisarviointia vai vertaisarvaamista

Viimeisimmällä Coursera-kurssillani sain tutustua vertaisarviointiin käytännössä. Kurssiin kuului kaksi laajempaa tehtävää, jotka palautettiin raporttina. Jokaisen piti arvioida neljän muun opiskelijan raportit - enemmänkin sai arvioida jos kiinnosti. Lopuksi piti vielä itsearvioida oma tuotoksensa. Arviointikriteerejä oli parikymmentä ja jokaisessa 3 -5 vaihtoehdon asteikko.

Ensimmäinen tehtävä oli helpohko. Kaikki lukemani raportit oli tehty tosissaan, ja niitä oli järkevä arvioida. Toinen tehtävä oli työläs ja vaativa, mutta sen vertaisarviointi sujui nopeasti. Arvioitavien joukossa oli ensinnäkin yksi täysin tyhjä raportti, jonka palauttaja pyysi nöyrästi arvioimaan sen, sillä hän halusi oppia muiden töistä. Motiivi oli hyvä, mutta jäin ihmettelemään millä lihaksilla hän aikoi arvioida muiden töitä. Hämmennys lisääntyi, kun toinenkin lukemistani raporteista oli aivan alkutekijöissään. Ilmiö puhututti myös kurssin keskustelupalstalla.

Ajattelin ensin, että arvioinnista taisi tulla arpomista. Systeemiä kuitenkin korjaa se, että jokaisen osakohdan arvosana muodostuu arvosanojen mediaanista eli keskimmäisestä arvosanasta. Jos neljästä vertaisarvioijasta puolet, siis kaksi, osaa arvioida taiten, saadaan mediaanin avulla tolkullinen arvosana. Esimerkiksi, jos kaksi arvaavaa arvioijaa antaa osakohdalle kolmosen ja kaksi osaavaa arvioijaa viitosen, ja jos tekijä itse vielä arvioi kohdan viitosella, tulee arvosanojen mediaaniksi viitonen. Arvosana lienee kuten pitääkin.

24.2.2013

MOOCista tuttu

MOOC-kurssilla opettaminen on haaste opettajalle. Opiskelijoita on käsittämätön määrä. Yksittäinen opettaja on ikäänkuin edustamassa koko yliopistoaan ja sen tasoa. Luennot videoidaan. Ja kurssi pidetään MOOC-versiona todennäköisesti ekaa kertaa. 

Opiskelijoiden vaihteleva taso ja kulttuuritausta pitää ottaa huomioon jo kurssia suunniteltaessa. Erään kurssin opettaja kertoi jättäneensä luennoistaan pois vakioesimerkkejään, koska epäili, ettei niitä ymmärretä USAn ulkopuolella. Oman kurssini opettaja piti "Quick baseball lessonin", koska käytti esimerkkinä baseball-pelaajien tehokkuusmittareita. Aihe oli selvästi mieluisa opettajalle. Hän muisti kohteliaasti valitella, että asia lienee outoa USAn ulkopuolisille opiskelijoille.

Opettajan pitää kestää kritiikkiä, jopa epäasiallista. Vastikään yksi Courseran opettaja jätti kurssinsa sen puolivälissä. Luennot oli jo nauhoitettu, joten kurssi jatkuu muiden ohjaamana. Opettaja ei omien sanojensa mukaan halunnut alentaa tasoa, mutta hän taisi kyllästyä opiskelijoiden kritiikkiin. Mutta MOOC-opettajalta vaaditaan myös joustavuutta uudessa tilanteessa. Jos jokin ei näytä toimivan, on oltava valmis muutokseen kesken kurssin. 

Palautteesta ei ole pulaa. Keskustelupalstoja seuraamalla selviää, miten opiskelijoilla menee. Opettajan tai kurssituutoreiden ei tarvitse itse vastata kysymyksiin, sillä opiskelijat huolehtivat toisistaan. Coursera on mitannut palstojen vastausaikoja ja suuri osallistujamäärä on selvä etu. Kun aktiivisia keskustelijoita on 8000 tai enemmän, on keskimääräinen vastausnopeus alle tunnin. Jossain päin maailmaa on aina joku valvomassa kurssin parissa. Palautetta saa myös ihan uusilla tavoilla. Kursseista kertyy suuria määriä seurantatietoa; esim. tehtävien vastausten - oikean ja erilaisten väärien - lukumääriä. Virheiden kasaumista opettaja voi päätellä, mikä opetuksessa meni tuossa kohtaa pieleen.

Coursera on yrittänyt tutkia, onko opettajan kasvojen näkymisellä merkitystä oppimiselle. Opetusryhmä jaettiin kahtia siten, että toiselle puoliskolle näytettiin opettajan kuvaa pienessä kuvassa nurkassa, toiselle puoliskolle näytettiin pelkät diat ilman opettajan kuvaa. Tarkoituksena oli verrata ryhmien menestystä, mutta koe keskeytyi ennen aikojaan: toisen ryhmän opiskelijat valittivat, että oli vaikea keskittyä ilman opettajan kasvoja. 

Minustakin on ollut mukavaa, että opettaja näkyy. Tilanne on silloin enemmän normaalin opetustilanteen kaltainen. MOOC-opettaja myös tulee yhtä tutuksi tai jopa tutummaksi kuin perinteisen luento-opetuksen opettaja. MOOCissa toteutuu erään vanhan opettajan toteamus itsestään: "kaikkihan apinan tuntee, vaan apina ei tunne ketään".

21.2.2013

Lillin valokuva-albumista

Keräsin Lillin kuva-albumista muutaman nukkutkuvan.
Jos Lilli on hukassa, kannattaa katsoa uudelleen ikkunalaudalta.
Usein näkyy vain häntä.
Lepakkotuoli käy vaihtelusta.
Silityslauta on Lillin suosikkipaikkoja. Sille loikataan pöydältä.
Samalla voi seurata mitä ulkona tapahtuu.
Älä häiritse minua!

6.2.2013

Sanapilvi - Chisu

Uurastin sanapilven Chisun kolmen levyn sanoista. Uusimmasta "Kun valaistun" -levystä on olemassa kaksi versiota ja otin vuoden 2011 alkuperäisen version.

Tämä on toinen sanapilveni - eka oli Jipun kolmesta levystä. Chisulle ja Jipulle yhteisiä yleisiä sanoja löytyi: sydän, koti, kaikki, jäädä, saada, tulla, tehdä. Sanapilviin on jätetty noin 20 yleisintä sanaa.

24.1.2013

Marimekko chart

Värikkään kuvaajatyypin nimi on Marimekko chart, siis Marimekko-kuvaaja. Nimitys tulee siitä, että se näin väritettynä muistuttaa jotakin Marimekon kangasta - ehkä Maija Isolaa.

Marimekko chart
Kuvan lähde: http://peltiertech.com/Utility/MarimekkoUtility.htm

Kyseessä on (pysty)palkkikuvaaja siten, että palkin leveys kertoo samalla sen osuuden kokonaisuudesta. Kuvaajan molemmilla akseleilla näytetään %-osuudet. Esimerkkikuvaajassa ensimmäinen palkki eli engineering-osasto käyttää 40 % firman kuluista, minkä voi lukea vaaka-akselilta. Pystyakselilta näkee, miten menot jakautuvat osaston sisällä. Esimerkiksi engineering-osastolla matkustuksen osuus on alle 10 % osaston menoista, marketing-osastolla 70 %.

Kuvaajan avulla pystyy suhteuttamaan pinta-aloja toisiinsa. Suhteuttaminen silmämäärällä ei ole aina ihan helppoa. Jos engineering-osaston matkakuluja haluaa vertailla viereiseen research-osastoon, niin - hetken sinisiä suorakaiteita pyöriteltyäni - arvioin, että e-osaston sininen suorakaide on noin 3/4 r-osaston vastaavasta. Voi kyllä olla enemmän tai ehkä vähemmän. Marketing-osaston sininen suorakaide on varmasti suurin sinisistä alueista.

Marimekko-kuvaajan tekeminen on mahdollista Excelillä, mutta teko vaatii monta vaihetta. Löytyy myös valmisohjelmia ja apuohjelma Exceliin. R-kielellä tämmöisen voinee tehdä myös.

10.1.2013

Courseran bisnesidea?

Jos kysytään suomalaiselta yläastelaiselta, niin Courseran tuote on tylsä - opiskelu! Siitä huolimatta, joulukuussa Coursera-opiskelijoiden määrä ylitti kaksi miljoonaa. Se lienee internetissäkin saavutus, sillä toiminta alkoi vasta viime vuoden huhtikuussa.

Courseran luojat Daphne Koller ja Andrew Ng perustavat toiminnan ajatukselle Education should be a right, not a privilege. Mikä sitten on Courseran bisnesidea tai ansaintalogiikka? Toistaiseksi rahoittajien merkitys on suuri, sillä miljoonat ilmaisten kurssien opiskelijat eivät tuo miljoonia Courseralle. Löysin aiheesta tuoreen artikkelin, jonka mukaan nyt keskitytään kehittämään toimintaa, eikä mitään kiirettä voittojen keräämiselle ole. Joitakin rahaverkkoja on kyllä jo laskettu, toisia kudotaan, mutta kaikkea ei ole vielä keksitty.

Monet netin ansaintaideat ovat kekseliäitä. Tulo voi syntyä pikkuisista  rahavirroista, esimerkkinä kumppanuusmarkkinointi, jota Courserakin hyödyntää Amazonin kumppanina. Kun opiskelija ostaa Amazonista kurssin opettajan suositteleman oppikirjan, saa Coursera hinnasta hitusen. Myös mainokset ovat mahdollisia, mutta niitä ei ole vielä näkynyt, ellei mukana olevien yliopistojen logoja katsota mainoksiksi.

Luontevan tienestimahdollisuuden tarjoaa se, että nykyiset suoritustodistukset, sertifikaatit, ovat lähinnä huiskutuslappuja. Maksulliset sertifikaatit ovat jo kehitteillä USAssa. Koulutuksen asiantuntijat arvioivat ensin kurssin. Hyväksi arvioidusta kurssista voidaan tulevaisuudessa järjestää valvottuja kokeita, joista saatu todistus on pätevä systeemiin kuuluvissa oppilaitoksissa. Toinen sisältöön liittyvä ansaintamahdollisuus ovat kurssien käyttölisenssit, jotka mahdollistavat kurssien käytön muuhun kuin yksityiseen tarkoitukseen. Lisenssillä yliopisto saa kurssille oman web-sivun, pääsyn opiskelijoidensa suorituksiin, ja voi hyödyntää kurssia omalla tavallaan.

Jotkut kurssit saattavat olla tulevaisuudessa maksullisia. Siitä on ollut jo pieniä merkkejä. Syksyllä erään kurssin opiskelijat saivat jälkikyselyn, jossa kysyttiin - paitsi kiinnostusta jatkokurssiin - myös paljonko he olisivat valmiita maksamaan jatkokurssista. Maksullisuus on vastoin ajatusta ”koulutus on oikeus, ei etuoikeus”, mutta aiemmin hyvin menestyneille opiskelijoille voisi antaa vapaaoppilaspaikan. Se sopisi Courseran henkeen, sillä yksi Courseran bisnesidea on rekrytointi: löytää lahjakkuuksia ja tarjota heidän tietojaan yrityksille.