28.10.2012

Too good to be true

Olen nyt opiskellut Courserassa kaksi kurssia ja aloitin juuri uuden kurssin edX:ssä. Courseran ja edX:n kurssit kuuluvat joukkoon MOOC = Massive Open Online Courses. Ensimmäisellä kurssillani oli peräti 76 000 ilmoittautunutta, joten sana massiivinen oli täyttä totta. Ahtauden tuntua kursseilla ei silti ollut. Opiskelu on ilmaista, mutta kursseista ei välttämättä saa minkäänlaista todistusta. Kuitenkin, mahtavaa - melkein liian hyvää ollakseen totta. Ja bonuksena saa englannin kielen harjoitusta.

Osallistumillani kursseilla opetus on ollut videoituja luentoja (tekstitettyjä) ja esittelyjä. Tehtävät ja kokeet tarkastetaan koneellisesti, mikä rajaa kysymysten muotoa. Joillakin kursseilla käytetään käsittääkseni vertaisarviointia esseiden arvioinnissa. Keskustelupalstoja käytetään ahkerasti, opiskelijat ratkovat toistensa ongelmia ja vastaajina on myös kurssituutoreita.

Osallistujia on ympäri maailmaa ja välillä toinen puoli maailmaa tulee lähelle. Hirmumyrsky Sandyn takia ainakin yhden kurssin tehtävien palautusaikaa jatkettiin. Käytännön teknisiä ongelmia on kaikkialla, mutta harvoilla ongelmat ovat samaa luokkaa kuin esim. pakistanilaisilla. Monet opetusvideot on nimittäin tallennettu Youtubeen ja upotettu kurssin sivuille. Youtubessa ollut islam-vastainen video aiheutti Youtuben eston monissa maissa. Keskustelupalstoilla opiskelijat kysyvät miten videoita voi katsella, ja toiset kertovat miten ongelma kierretään. Nyttemmin videoihin on laitettu myös imurointimahdollisuus.

Tähän liittyy Time-nettilehdestä lukemani artikkeli 11-vuotiaan pakistanilaisen tytön opiskelusta Udacityssä (joka on yksi USA:n MOOC-opistoista). Niazi-tyttö osallistui fysiikan kurssille, jonka opetusvideot olivat Youtube-videoita. Juuri kun tyttö oli tekemässä syyskuun 17. päivänä loppukoetta, pääsy videoihin estettiin yhtäkkiä. Tyttö ei luovuttanut vaan valitti asiasta opiskelijoiden keskustelupalstalla. Kanssaopiskelijat yrittivät auttaa tyttöä -  nuori mies Malesiasta, fysiikan opettaja Portugalista, 12-vuotias poika Englannista. Jo samana iltana portugalilainen opettaja oli tallentanut videot ja ladannut ne paikkaan, jonne tyttö pääsi. Seuraavana päivänä Niazi-tyttönen suoritti loppukokeen. Koko hurmaava tarina löytyy osoitteesta http://nation.time.com/2012/10/18/college-is-dead-long-live-college/

Suosittelen!
Mainostan tässä Courseran kurssia Listening to World Music.
Sen aloitusaikaa ei ole ilmoitettu vielä, mutta sisältö löytyy jo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti