lähde: www.ipsitilla.fi/Ruokinta/ruokinta.htm |
20.8.2012
Kissan ruokaympyrä
Olen selvitellyt mitä Lilli-kissallemme saa antaa ruuaksi. Jos olisi myyräkesä kuten viime vuonna, niin asiaa ei tarvitsisi paljon miettiä. Lillihän pyydystäisi oman ruokansa eli söisi todellista lähiruokaa. Teolliset purkkiruuat ja naksut ovat käteviä, mutta kai kissakin kaipaa tuoretta ruokaa ja vaihtelua. Netistä löytyi kissojen kotiruokaohje, Rafaelon kiusaus, johon käytettin peräti 5,5 kg jauhelihaa. Siitä päätellen kiusaus maittaa kisuille, mutta taidan jättää reseptin vielä kokeilematta. Hyvä perustieto on hiiren koostumus, jota voi kutsua kissan ruokaympyräksi eli hiiriruokaympyräksi.
Hiilihydraatit ovat siis turhia, ja tomaatti ja sipuli lukemani mukaan suorastaan vaarallisia. Kalaakaan ei saa antaa miten vain. Lilli rakastaa muikkuja, jotka ovat onneksi sallittujen ruokien joukossa. Päntiönään niitäkään ei kuulemma saa syödä. Miska-kissa oli aikoinaan niin
ranttu, että sille kelpasi vain Kitkan muikku, mikä todisti Kitkajärven
ylivertaista puhtautta.
Sudenpentujen käsikirja on olemassa
Koska olen syntynyt kaukaisella 1950-luvulla, sain ensimmäisen käsitykseni tietokoneista Aku
Ankka -lehdestä. Roope-sedällä oli valtava tietokone, joka kertoi Roopen omaisuuden
arvon, tuskin muuta. Laite ei vaikuttanut kovin hyödylliseltä, mutta
Tupulla, Hupulla ja Lupulla oli Sudenpentujen käsikirja, jota suorastaan kadehdin. Pienestä
kirjasesta löytyi tieto, aina ja nopeasti. Sehän oli ilmiselvä Google!
Parikymmentä vuotta sitten löysin kaupasta Sudenpentujen käsikirjan, ja ostin sen lapsilleni. Kirja ei vastannut siihen kohdistuvia suuria odotuksia, mutta nykyään on paremmin. Älypuhelimia on ala-asteikäisilläkin ja Lappeen koulussa ekaluokkaisille hankittiin iPadit. Sudenpentujen käsikirja on täällä!
Parikymmentä vuotta sitten löysin kaupasta Sudenpentujen käsikirjan, ja ostin sen lapsilleni. Kirja ei vastannut siihen kohdistuvia suuria odotuksia, mutta nykyään on paremmin. Älypuhelimia on ala-asteikäisilläkin ja Lappeen koulussa ekaluokkaisille hankittiin iPadit. Sudenpentujen käsikirja on täällä!
kuvalähteet: http://duckman.pettho.com, http://www.ubergizmo.com |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)